Kuusamon matka 1.-6.6.2020

Suomi on täynnä mielenkiintoisia paikkoja ja kohteita. Tämän matkan aikana tutustumme mm. Kuopion, Kuusamon ja Kalajoen nähtävyyksin. Ajamme monen maakunnan halki, ihailemme kansallispuistomaisemia ja käymme vierailemassa Suomen suurpetokeskuksessa. Paluumatkalla tutustumme kahteen idylliseen puutalokaupunkiin, Raaheen ja Kristiinankaupunkiin.

1.6.2020 maanantai (n. 530 km)
Lähdemme kotipaikkakunnilta matkaohjelman lopusta löytyvät aikataulun mukaan.  Ajamme Lahden ja Mikkelin kautta Kuopioon, matkan aikana pidetään taukoja sopivin väliajoin ja lounastamme. Kuopioon saavumme iltapäivällä. Teemme opastetun kierroksen, jonka aikana saamme tuhdin tietopaketin kaupungista. Kiertoajelun aikana käymme mm. saaristokaupungissa ja järvimaisemaa ihailemassa Puijon tornissa. Illaksi majoitumme Kuopion keskustassa sijaitsevaan Sokos Hotelli Puijonsarveen.

2.6.2020 tiistai (n. 420 km)
Aamiaisen jälkeen matkamme jatkuu kohti pohjoista. Iisalmi, Kajaani ja Suomussalmi ovat paikkakuntia matkan varrella, jotka ohitamme. Ennen Kuusamoon saapumista vierailemme Suomen suurpetokeskuksessa, joka on tullut tunnetuksi sympaattisista karhuista ja niiden isännästä. Täällä on mahdollista myös kahvitella. Myöhään iltapäivällä saavumme Kuusamoon.  Majoittuminen Kuusamon tropiikkiin, yhteinen ruokailu.

3.-4.6.2020, keskiviikko-torstai
Aamiainen hotellissa. Näiden kahden päivän aikana tutustumme alueen moniin luontokohteisiin. Käymme mm. Oulangan ja Riisitunturin kansallispuistojen alueen upeissa paikoissa, ihailemme koskien kuohuja ja tutustumme Rukan alueeseen ja Kuusamon keskustaan. Halukkaat pääsevät kiertämään pienen karhunkierroksen (12 km) ja kävelemään Riisitunturin laelle. Vierailemme myös Pentikin mäellä Posiossa.  Päivittäin meillä on ruokailu ja kylpylän vapaa käyttö kuuluu ohjelmaan.

5.6.2020, perjantai (n. 400 km)
Aamiaisen jälkeen lähdemme ajamaan kohti Kalajokea. Matkalla pidämme tauon Taivalkoskella, jossa sijaitsee 136-vuorias Jalavan kauppa ja pirttikahvila. Matka jatkuu edelleen Oulun ohi Raaheen, jossa teemme kierroksen sen hienossa puutalokeskustassa. Illaksi saavumme Kalajoen merelliseen kesäkaupunkiin. Majoitumme hiekkasärkien sydämessä sijaitsevaan Santa’s Resort & Spa Hotel Saniin. Päivän aikana meillä on yhteinen ruokailu.

6.6.2020, lauantai (n. 550 km)
Aamiainen hotellissa. Lähdemme ajamaan kohti etelää. Matkan varrella pidämme taukoja sopivin väliajoin. Suuremmista kaupungeista ohitamme mm. Kokkolan ja Vaasan. Iltapäivällä tutustumme Kristiinankaupunkiin, joka on idyllinen puutalokaupunki meren läheisyydessä. Täällä teemme opastetun kierroksen ja ruokailemme. Matka jatkuu edelleen kotiseuduille, jonne saavumme illalla.

Matkan hinta on 695 € / hlö

Yhden hengen huonelisä on 160 €

Hinta sisältää:
-bussimatkat
-hotelliyöpymiset jaetussa kahden hengen huoneissa aamiaisin
-päivittäin yksi ruokailu
-sisäänpääsyt kohteisiin ja mainitut opastukset
-kylpylän vapaa käyttö Kuusamon tropiikissa ja Kalajoen SaniFani-kylpylässä
-matkanjohtajan palvelut

Matkan maksu:
Ilmoittautuessa maksetaan etumaksuna 150 €. Loppuosa matkasta maksetaan 1.5.2020 mennessä J & M Launokorpi Oy:n Nordean tilille FI58 1638 3000 000374, viitenumero 136754.

Matkan hotellien sivustot:

www.sokoshotels.fi/fi/kuopio/sokos-hotel-puijonsarvi
www.holidayclubresorts.com/en/Resorts/Kuusamon-Tropiikki
www.kalajokiresort.fi

Tärkeää huomioida / mukaan matkalle:

-mukavat matkustusvaatteet matkapäivien ajaksi
-Kuusamossa halukkailla on mahdollisuus vaeltamiseen, joten varustus sen mukaisesti (säänmukainen vaatetus ja kävelyyn sopivat kengät)
-majoitumme kylpylähotellissa neljä yötä, joten muistathan uimapuvun

Matkan lähtöaikataulu:

Bussi 1:

Turku, linja-autoasema tilausajolaituri klo 7.30
Kaarina, pikavuoropysäkki klo 7.45
Piikkiö, pikavuoropysäkki klo 7.50
Paimio, Sauvon th Teboilin piha klo 8.05
Salo, tori klo 8.30

Bussi 2:
Kemiö, linja-autoasema klo 7.30
Perniö, linja-autoasema klo 8.00
Salo tori klo 8.30

Bussit yhdistyvät Salon torilla.

Ilmoittautumiset ja lisätietoja matkasta:

J & M Launokorpi Oy
040 5417 033 / Kaisa
0400 323 488 / Riitta
info@launokorpi.com

Keep this field blank:

Varaa nyt! - Boka nu!

Sukunimi - Efternamn*:
Required field
Etunimi - Förnamn*:
Required field
E-Mail*:
Required field
Puhelin - Telefon:
Varattava paikkamäärä
Antal önskade platser*:
Lisätiedot - Tilläggsuppgifter:
Kirjoita sivun näyttämä roskapostin estokoodi tähän - Fyll i koden för skräppostskydd hit:
Required field